Oltiinpa sitten kotona tai työpaikalla, huonekaluverhoilu on tärkeä ja näkyvä osa sisustuksen viihtyisyyttä ja siistiä yleisilmettä. Huonekaluverhoomoni palvelee sekä yritys- että yksityisasiakkaita niin perinteisten kuin teollistenkin huonekalujen verhoilutarpeissa.
Toimitilani sijaitsevat Pieksämäellä, mutta palvelen asiakkaita keikkaluontoisesti pidempienkin etäisyyksien päässä. Tilaa verhoilupalvelut ammattilaiselta!
Laadukasta ja viimeisteltyä verhoilua
Huonekalujen päällyskankaat kuluvat käytössä, ja usein voi käydä niin, että kangas kuluu puhki. Työpaikkojen ja julkisten tilojen kalusteet ovat jatkuvasti kovassa käytössä, ja etenkin vanhoissa perinnehuonekaluissa kankaan kunto voi olla jo valmiiksi heikko.
Huonekaluverhoomon puoleen kääntymällä kalusteita ei tarvitse heittää pois, vaan huonekaluille voi antaa uuden elämän laadukkaalla verhoilulla.
Uudelleenverhoilun vaiheet
Katson jokaista työtä ja huonekalua yksilönä. Arvioinnin ja työtilauksen sopimisen jälkeen verhoilutyö etenee seuraavalla kaavalla:
-
Purkaminen
-
Rungon kunnostus
-
Verhoilu
-
Päällystäminen.